Keskustelua
|
Kommentti Pekka Parkkisen analyysiin YP
1/2009:ssa
J.P Roos
Pekka Parkkinen on kirjoitellut ansiokkaasti eläkepommin
ongelmattomuudesta ja nyt hän puuttuu yleisempään ongelmaan
työllisten osuuksista ja määristä tulevaisuudessa. Jutun
perusviesti on helposti ymmärrettävä: työllisiä tulee edelleen
olemaan liikaa eikä työvoimapulaa tule. Mutta tätä viestiä sotkee
hieman huolimaton esitystapa ja lopussa täydellinen
ajatuskömmähdys. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Parkkisen mukaan
täytyy erottaa toisistaan työikäinen väestö ja työlliset. Suomessa
oli Parkkisen tietojen mukaan vuonna 2008 2,5 miljoonaa työllistä.
Hän piilottaa työllisyysasteen myöhempään sivulauseeseen (70,6 %).
Se, että korkeammalla työllisyysasteella saisimme laskevalla
työvoiman määrälle huomattavasti korkeamman työllisten lukumäärän
on tietysti itsestäänselvyys, mutta hyvin epävarma. Työllisyysaste
saattaa merkittävästi laskea tulevassa suhdannetilanteessa.
Se, missä Parkkinen menee mielestäni täysin metsään, on vertailu
edelliseen ja tämänhetkiseen lamaan. Hänen mielestään Suomi on nyt
todella hyvässä kunnossa ja lisäksi meillä on vielä euro, kun
aikaisemmin kärsimme vahvan markan politiikasta. Ennen siis
kilpailukyky oli heikko kun nyt se on muka tosi hyvä.
Kysymys kuuluu: miten nämä kaksi tilannetta oikein eroavat
toisistaan?
Ahon hallitus kiinnitti markan ylikorkealla kurssilla silloiseen
euron edeltäjään. Lopputulos oli katastrofi. Nyt Suomi on sidottu
euro-nimiseen valuuttaan, jonka arvo suhteessa dollariin tai
puntaan tai kruunuun on jo aivan liian korkea ja heikentää
kilpailukykyämme merkittävästi. Euroalue on liian korkean kurssin
takia vapaassa pudotuksessa. Lisäksi euroalueen sisällä on
merkittäviä vajetalouksia (joihin Suomikin on liittymässä), jotka
siis heikentävät koko euroalueen tilannetta. Kilpailukyvystämme
euroalueen sisällä ei ole hyötyä, ja sen ulkopuolella emme ole
kilpailukykyisiä. Jos meillä olisi oma, vapaasti liikkuva valuutta,
niin ne kärsisivät jotka olisivat ottaneet valuuttalainaa ja
tuontitavaroiden hinnat nousisivat, mutta toisaalta meillä olisi
hyvä kilpailukyky. Ja ehkä merkittävästi pienempi työttömyys.
J.P Roos |
Tulosta |
Lähetä tiedoksi
Julkaistu 4.7.2008, Päivitetty
5.3.2009
|
|